Watford FC

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Watford
Koko nimi Watford Football Club
Perustettu 1881
Kenttä Vicarage Road, Watford
– kapasiteetti 20 877[1]
Sarja Englannin mestaruussarja
Omistaja Italia Gino Pozzo
Puheenjohtaja Englanti Scott Duxbury
Päävalmentaja Englanti Tom Cleverley
}}
Kotipeliasu
}}
Vieraspeliasu
}}
Kolmas peliasu

Watford Football Club on jalkapalloseura Watfordin kaupungista Hertfordshirestä Englannista. Se pelaa Englannin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla Englannin mestaruussarjassa.

Seura perustettiin vuonna 1881, pelipaikkana tuolloin Cassio Road Ground. Muutto Vicarage Roadille, nykyiselle kotikentälle, tapahtui vuonna 1922. Seuran lempinimi on The Hornets, keltamustan peliasun mukaan. Watfordilla on pitkään jatkunut ”naapuriviha” Luton Townin kanssa.

Seura tunnetaan parhaiten ajoilta jolloin sitä valmensi entinen Englannin jalkapallomaajoukkueen valmentaja Graham Taylor. Ensimmäisen kerran hän toimi valmentajana vuosina 1977–1987, jona aikana joukkue nousi silloiseen 1. divisioonaan 4. divisioonasta, selviten myös FA Cup -loppuotteluun 1984 ja ottaen osaa UEFA Cupiin. Toisen kerran Taylor oli peräsimessä 1997–2001, kun joukkue nousi 2. divisioonasta valioliigaan peräkkäisinä kausina. Molempien valmennuskausien aikana joukkueen omistajana toimi Elton John, joka nykyään on seuran kunniapuheenjohtaja. Toisen kerran Watford pelasi FA Cupin loppuottelussa vuonna 2019.

Graham Taylorin aikakausi (1977–1987)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kun 32-vuotias Graham Taylor tuli Watfordin valmentajaksi kauden 1976–1977 alussa, oli seuran juuri ottanut haltuunsa poptähti Elton John, ja sarjana oli neljäs divisioona. Kiitos puheenjohtajan, valmentajan ja pelaajien ponnistelujen, seura saavutti pääsarjan, 1. divisioonan kaudeksi 1982–1983. Pelaajat kuten John Barnes, Ross Jenkins ja Luther Blissett olivat eräitä Englannin arvostetuimmista jalkapalloilijoista 80-luvulla. Watford päätti ensimmäisen pääsarjakautensa tyylillä, sijoittuen sarjassa toiseksi mestari Liverpoolin jälkeen. Seuraavalla kaudella seura otti osaa UEFA Cupiin, ja FA Cup -loppuottelu oli vuorossa vuonna 1984, joskin joukkue hävisi Evertonille. Luotsattuaan Watfordin yhdeksänneksi kaudella 1986–1987, Taylor siirtyi Aston Villaan, ja hänen seuraajansa Dave Bassett erotettiin 8 kuukauden kuluttua, huonon 1987–1988 kauden alun takia.

Elämä pääsarjan ulkopuolella (1987–1998)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Watford Putosi 1. divisioonasta kauden 1987–1988 päätteeksi, ja hävisi 2. divisioonan nousukarsinnat seuraavana keväänä. Seuraavien vuosien aikana Watford ei hätyytellyt kärkisijoja – paras sijoitus oli kauden 1994–1995 seitsemäs sija.

Graham Taylorin paluu (1998–2001)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Graham Taylor palasi Watfordiin helmikuussa 1996 tittelillä Director of Football, entisen pelaajan Kenny Jackettin toimiessa päävalmentajana, mutta ei kyennyt estämään seuran putoamista sarjaporrasta alemmas (silloinen 2.div). 2. divisioonan keskikastissa vietetyn kauden 1996–1997 jälkeen Jackett siirtyi kakkosvalmentajaksi ja Taylor otti managerin tehtävät jälleen hoidettavakseen. Muutos osoittautui onnistuneeksi ja Watfor nappasi 2. divisioonan mestaruuden kaudella 1997–1998, jättämällä Bristol Cityn kakkoseksi pitkän taistelun jälkeen. Toinen perättäinen sarjanousu seurasi kaudella 1998–1999, joukkueen kaadettua nousukarsintojen loppuottelussa Boltonin varmistaen nousun valioliigaan. Valioliigakausi alkoi pirteästi alkukauden yllätysvoitolla Liverpoolista, mutta pian kurssi kääntyi, ja Watford putosi sarjasta sijoituttuaan viimeiseksi. Graham Taylor siirtyi eläkkeelle kauden 2000–2001 päätteeksi (vaikkakin muutaman kuukauden päästä palasi valmentamaan Aston Villaa), ja seuraaja oli yllätysnimi Gianluca Vialli, joka oli hetkeä aiemmin irtisanottu Chelseasta.

Watford Viallin alaisuudessa (2001–2002)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viallin aika seurassa oli lyhyt ja kivinen. Hän korvasi pitkään seurassa palvelleet henkilöt, kuten Kenny Jackettin ja Luther Blissettin, Chelseasta mukanaan tuomilla henkilöillä, saaden aikaan paljon kritiikkiä. Vialli teki useita korkean profiilin hankintoja, ja seuran palkkakustannukset nousivat taivaisiin, Viallin itsensä ansaitessa miltei miljoona puntaa vuodessa. Kuitenkin kausi oli vain keskinkertainen, seuran sijoittuessa sarjassa 14:nneksi, ja Vialli sai kenkää yhden kauden jälkeen. Hänet korvattiin Ray Lewingtonilla, joka oli toiminut edellisen kauden reservijoukkueen valmentajana.

Ray Lewington (2002–2005)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lewington otti vastuun kaudelle 2002–2003. Kesän aikana monet Viallin hankinnoista lähtivät seurasta. Lewingtonilla oli vähät varat vahvistaa joukkuetta, ja hän sai hankittua vain kaksi pelaajaa, kokeneen Neal Ardleyn and Sean Dychen. Watfordin taloudellisten vaikeuksien laajuus julkistettiin syksyllä. Vaikeuksia lisäsi entisestään Viallille ja joillekin pelaajille maksettaviksi määrätyt korvaukset sopimuksien purkamisen johdosta, sekä Viallin päätös haastaa seura oikeuteen keväällä 2003. Joukkue aloitti kauden hyvin, huolimatta siitä, että pelaajien piti tyytyä pienempään palkkaan. Kausi päättyi keskikastissa, ja yllättävään FA Cupin välierään, jossa tappio tuli valioliigan Southamptonille. Watford kävi myös pelaamassa Kuopiossa Kuopion Palloseuraa vastaan ystävyysottelun, jonka Watford voitti 3–1.

Jatkuneet taloudelliset vaikeudet johtivat useiden pelaajien poistamiseen, mukaan lukien ennätyshankinta Allan Nielsen sekä hyökkääjät Gifton Noel-Williams ja Tommy Smith. Uusi hyökkäyskalusto loi kuitenkin toivoa. Danny Webber ja Jimmy Davis ManU:sta, sekä vanha tähti Bruce Dyer.

Davis kuitenkin kuoli auto-onnettomuudessa kauden avauspäivänä. Tällä oli suuri merkitys joukkueen esityksiin kauden alussa. Erityisesti Davisin hyvä ystävä Webber oli poissa tolaltaan. Koko talven joukkue oli vaikeuksissa, pyörien juuri karsiutumisrajan yläpuolella. Vahva kauden päätös laituri Lee Cookin johdolla nosti seuran taulukon keskivaiheille.

Kausi 2004–2005 jatkui siinä hyvässä nosteessa jossa edellinen päättyi. Kauden edetessä seura alkoi kuitenkin vajota kohti putoamisrajaa. Jälleen hyvä menestys cupissa auttoi seuran taloudellista tilaa, joukkueen yltäessä välierään liigacupissa. Huono menestys liigassa johti kuitenkin maaliskuun 22. päivänä valmentaja Lewingstonin irtisanomiseen. Irtisanominen oli ristiriitainen, useiden fanien ollessa tyytymättömiä ratkaisuun erottaa valmentaja, joka oli johdattanut seuran kahteen cup välierään kolmessa vuodessa.

Aidy Boothroyd (2005–2008)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Valioliigaottelun Watford–Bournemouth alkuseremoniat Vicarage Roadilla 31.3.2018.

35-vuotias Adrian ”Aidy” Boothroyd palkattiin valmentajaksi toimittuaan Leeds Unitedin apuvalmentajana, ja 70-vuotias Keith Burkinshaw hankittiin hänen kakkosmieheksensä. Hänen kokemattomuutensa loi epäluuloa fanien keskuuteen, jotka pelkäsivät ettei hän pystyisi pitämään seuraa mestaruussarjassa.

Fanien vastalauseet jatkuivat läpi kesän, Boothroydin irtisanottua legendaarisen valmentajan Nigel Gibbsin, joka oli toiminut seurassa jo yli kaksikymmentä vuotta. Fanit saivat nähdä myös useiden suosikkipelaajiensa lähtevän, mukaan lukien hyökkääjäkaksikko Heidar Helguson ja Danny Webber. Näin seuraan jäi vain yksi hyökkääjä.

Elokuun lopun rykäyksessä Boothroyd hankki seuraan hyökkääjät Darius Hendersonnin ja Marlon Kingin, topparit Clarce Carlislen ja Malky Mackay, keskikenttämies Matthew Springin sekä maalivahti Ben Fosterin (kauden mittainen lainasopimus), poistaen useiden kannattajien epäilykset liian kapeasta materiaalista.

Vaikkakin Watford hävisi kauden avausottelunsa Prestonia vastaa, oli Boothroydin ensimmäinen kausi vakuuttava, joukkueen pitäessä tukevasti kiinni sarjan kolmannesta sijasta. Hyvä vire kevätkaudella 2006 johti myös vaikuttavaan vierasvoittoon sarjakakkosesta Sheffield Unitedista. Voitto nosti jo toiveita kakkospaikasta ja suorasta noususta. Pieni notkahdus loppukaudesta hautasi haaveet suorasta noususta, mutta paikka nousukarsintoihin varmistui huhtikuun 9. päivä tasapelillä Lutonia vastaan. Nousukarsintojen välierissä Watford kaatoi Crystal Palacen vieraissa 3–0, ja toisessa osaottelussa kotikentällä päädyttiin maalittomaan tasapeliin 0–0. Watford eteni voitollaan loppuotteluun, joka pelattiin Millennium Stadiumilla Cardiffissa. Loppuottelussa Watford löylytti Leedsiä numeroin 3–0. Jay DeMerit, Neil Sullivan (oma maali) ja Darius Henderson takasivat maaleillaan Watfordille nousun valioliigaan ja arviolta 40 miljoonan punnan lisätulot. Valioliigavisiitti jäi kuitenkin yhden kauden mittaiseksi ja joukkue putosi takaisin Mestaruussarjaan. Boothroyd jätti seuran marraskuussa 2008.

Mestaruussarjaa ja paluu Valioliigaan (2008–)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Boothroydin jätettyä seuran joukkueen managerina toimi ensin väliaikaisesti Malky Mackay ennen kuin manageriksi palkattiin Brendan Rodgers. Rodgersin aikakin jäi varsin lyhyeksi, sillä hän sai lähteä jo 27 ottelun jälkeen kesäkuussa 2009 ja tilalle palkattiin jälleen Mackay. Rodgersin 27 ottelun mittaisen uran voittoprosentti oli hieman päälle 40.

Mackayn ensimmäisellä kaudella Watford sijoittui 16:nneksi mestaruussarjassa. Seuraavana kaudella sijoitus oli 14:s. Kaudelle 2011–2012 valmentajaksi tuli Sean Dyche. Kauden päätteeksi Watford sijoittui 11:nneksi. Kaudella 2012–2013 seuraa valmensi Gianfranco Zola, joka nosti joukkueensa mestaruussarjan kolmanneksi. Zolan tilalle tuli kesken kauden 2013–2014 Giuseppe Sannino ja joukkue sijoittui 13:nneksi. Sanninon korvasivat lyhyeksi ajaksi Óscar García Junyent ja Billy McKinlay, jotka kummatkin valmensivat vain muutaman ottelun ajan Watfordia. Lokakuussa 2014 valmentajaksi tuli Slaviša Jokanović ja kauden 2014–2015 päätteeksi Watford sijoittui toiseksi ja nousi Valioliigaan.

Watfordin valmentajaksi tuli kesäkuussa 2015 Quique Flores. Kaudella 2015–2016 joukkue sijoittui Valioliigassa 13:nneksi ja kaudella 2016–2017 Walter Mazzarrin valmennuksessa 17:nneksi.[2] Kaudella 2017–2018 valmentajana aloitti Marco Silva mutta tammikuussa 2018 hänen tilalleen tuli Javi Gracia.[3] Watford sijoittui tuolloin lopulta 14:nneksi[2] ja seuraavalla kaudella 11:nneksi.[4] Keväällä 2019 Watford selviytyi toisen kerran FA Cupin loppuotteluun, jossa se hävisi Manchester Citylle 0–6.[5] Kauden 2019–2020 päätteeksi Watford putosi mestaruussarjaan.[6]

Sarjahistoria

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Watford FC:n kotistadion Vicarage Roadin puolelta.
  • 1920: Alkuperäinen joukkue 3. divisioonassa
  • 1921–1958: 3. divisioona (eteläinen)
  • 1958–1960: 4. divisioona
  • 1960–1969: 3. divisioona
  • 1969–1972: 2. divisioona
  • 1972–1975: 3. divisioona
  • 1975–1978: 4. divisioona
  • 1978–1979: 3. divisioona
  • 1979–1982: 2. divisioona
  • 1982–1988: 1. divisioona
  • 1988–1992: 2. divisioona
  • 1992–1996: 1. divisioona
  • 1996–1998: 2. divisioona
  • 1998–1999: 1. divisioona
  • 1999–2000: Valioliiga
  • 2000–2004: 1. divisioona
  • 2004–2006: Mestaruussarja
  • 2006–2007: Valioliiga
  • 2007–2015: Mestaruussarja
  • 2015–2020: Valioliiga
  • 2020–2021: Mestaruussarja
  • 2021–2022: Valioliiga
  • 2022–: Mestaruussarja

Entisiä pelaajia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pelaaja Paikka Vuodet Ottelut Maalit Kansalaisuus Mo Lähde
Almunia, ManuelManuel Almunia mv 2012–2014 81 0  Espanja 0
Amrabat, NordinNordin Amrabat h 2016–2018 48 0  Marokko 52 [7][8]
Arlauskis, GiedriusGiedrius Arlauskis mv 2015–2017  Liettua 23
Baardsen, EspenEspen Baardsen mv 2000–2002  Norja 4
Bangura, AlAl Bangura kk 2005–2009 78 1  Sierra Leone 1
Barnett, TommyTommy Barnett h 1928–1939 431 160  Englanti 0
Belkalem, EssaïdEssaïd Belkalem p 2013–2014 10 0  Algeria 19 [9][10]
Bellerín, HéctorHéctor Bellerín p 2013–2014  Espanja 3
Blissett, LutherLuther Blissett h 1976–1993 503 186  Englanti 14
Blondeau, PatrickPatrick Blondeau p 2001–2002  Ranska 2
Bouazza, HameurHameur Bouazza h 2004–2007 100 13  Algeria 21
Briggs, MatthewMatthew Briggs p 2013  Guyana 1
Britos, MiguelMiguel Britos p 2015–2019 74 2  Uruguay 0 [11]
Carlisle, ClarkeClarke Carlisle p 2005–2007  Englanti 0
Cassetti, MarcoMarco Cassetti p 2012–2014 81 1  Italia 5
Cauņa, AleksandrsAleksandrs Cauņa kk 2009  Latvia 44
Cork, JackJack Cork kk 2009  Englanti 1
DeMerit, JayJay DeMerit p 2004–2010 213 10  Yhdysvallat 25
Devonshire, AlanAlan Devonshire kk 1990–1992  Englanti 8
Dixon, KerryKerry Dixon h 1996  Englanti 8
Doyley, LloydLloyd Doyley p 2001–2015 443 2  Jamaika 9 [12][13]
Drinkwater, DannyDanny Drinkwater kk 2011  Englanti 3
Dyche, SeanSean Dyche p 2002–2005 78 0  Englanti 0
Ellington, NathanNathan Ellington h 2007–2011 56 5  Englanti 0
Forbes, KieronKieron Forbes kk 2007–2008  Englanti 0
Gayle, MarcusMarcus Gayle h 2002–2005 115 9  Jamaika 18
Gibbs, NigelNigel Gibbs p 1983–2002 491 7  Englanti 0
Graham, DannyDanny Graham h 2009–2011  Englanti 0
Helguson, HeiðarHeiðar Helguson h 2000–2010 228 75  Islanti 55 [14][15]
Hodges, GlynGlyn Hodges kk 1987–1990 102 19  Wales 18
Hogg, JonathanJonathan Hogg kk 2011–2013 84 0  Englanti 0
Hyde, MicahMicah Hyde kk 1997–2004 286 44  Jamaika 17
Ibarbo, VíctorVíctor Ibarbo h 2015–2016  Kolumbia 15
Issa, PierrePierre Issa p 2001–2002  Etelä-Afrikka 47
Jackett, KennyKenny Jackett p/kk 1980–1990 428 34  Wales 31
James, DavidDavid James mv 1990–1992 98 0  Englanti 53 [16][17]
Jenkins, RossRoss Jenkins h 1972–1983 398 142  Englanti 0
Jennings, PatPat Jennings mv 1963–1964 52 0  Pohjois-Irlanti 119
Johnson, AdamAdam Johnson kk 2007 12 5  Englanti 12 [18][19]
Kačaniklić, AlexanderAlexander Kačaniklić h 2012  Ruotsi 19
King, MarlonMarlon King h 2005–2008 87 37  Jamaika 24
Kuszczak, TomaszTomasz Kuszczak mv 2012  Puola 11
Layún, MiguelMiguel Layún p 2015–2016  Meksiko 70
Nielsen, AllanAllan Nielsen kk 2000–2003 113 19  Tanska 44
Pantilimon, CostelCostel Pantilimon mv 2016–2018  Romania 27
Porter, GaryGary Porter kk 1984–1997  Englanti 0
Rice, PatPat Rice p 1980–1984 137 1  Pohjois-Irlanti 49
Roeder, GlennGlenn Roeder p 1989–1991 86 3  Englanti 0
Rose, DannyDanny Rose p 2009 7 0  Englanti 26 [20][21]
Rosenthal, RonnyRonny Rosenthal h 1997–1999 39 11  Israel 60 [22][23]
Sansom, KennyKenny Sansom p 1994  Englanti 86
Sherwood, TimTim Sherwood kk 1987–1989 51 2  Englanti 3
Shittu, DannyDanny Shittu p 2006–2008 75 11  Nigeria 32
Suárez, MarioMario Suárez kk 2016–2017  Espanja 3
Talbot, BrianBrian Talbot kk 1985–1986  Englanti 6
Townsend, AndrosAndros Townsend kk 2011  Englanti 13
Tőzsér, DánielDániel Tőzsér kk 2014–2015 66 5  Unkari 31
Welbourne, DuncanDuncan Welbourne p 1963–1974 457 25  Englanti 0
Williams, MarkMark Williams p 1999–2000  Pohjois-Irlanti 36
Williamson, MikeMike Williamson p 2009  Englanti 0
Young, AshleyAshley Young kk 2003–2007 110 22  Englanti 39 [24][25]

Selitykset: Paikka = pelipaikka, vuodet = ensimmäinen ja viimeinen pelivuosi seuran edustusjoukkueessa, ottelut = kaikki ottelut seuran edustusjoukkueessa, mo = maaottelut.

  1. Vicarage Road footballgroundguide.com. Viitattu 10.6.2015. (englanniksi)
  2. a b Watford: Season history Premier League. Viitattu 18.5.2019. (englanniksi)
  3. Burt, Jason: Javi Gracia close to agreeing new three-year deal with Watford The Telegraph. 10.10.2018. Viitattu 18.5.2019. (englanniksi)
  4. Tuloksia. Turun Sanomat, 13.5.2019, s. 25.
  5. Lund, Sakari: Manchester Citylle historiallinen voitto uskomattomilla murskalukemilla 18.5.2019. Yle. Viitattu 18.5.2019.
  6. Teiskonlahti, Riku: Jalkapallo Helsingin Sanomat. 26.7.2020. Viitattu 15.4.2021.
  7. Nordin Amrabat Soccerbase. Viitattu 29.5.2019. (englanniksi)
  8. Amrabat, Nordin National Football Teams. Viitattu 29.5.2019. (englanniksi)
  9. Essaid Belkalem Soccerbase. Viitattu 29.5.2019. (englanniksi)
  10. Belkalem, Essaïd National Football Teams. Viitattu 29.5.2019. (englanniksi)
  11. Miguel Britos Soccerbase. Viitattu 20.8.2019. (englanniksi)
  12. Lloyd Doyley Soccerbase. Viitattu 29.5.2019. (englanniksi)
  13. Doyley, Lloyd National Football Teams. Viitattu 29.5.2019. (englanniksi)
  14. Heidar Helguson Soccerbase. Viitattu 29.5.2019. (englanniksi)
  15. Helguson, Heiðar National Football Teams. Viitattu 29.5.2019. (englanniksi)
  16. David James Soccerbase. Viitattu 29.5.2019. (englanniksi)
  17. James, David National Football Teams. Viitattu 29.5.2019. (englanniksi)
  18. 11. Adam Johnson Soccerbase. Viitattu 29.5.2019. (englanniksi)
  19. Johnson, Adam National Football Teams. Viitattu 29.5.2019. (englanniksi)
  20. 3. Danny Rose Soccerbase. Viitattu 29.5.2019. (englanniksi)
  21. Danny Rose The Football Association. Viitattu 29.5.2019. (englanniksi)
  22. Ronny Rosenthal Soccerbase. Viitattu 29.5.2019. (englanniksi)
  23. Rosenthal, Roni National Football Teams. Viitattu 29.5.2019. (englanniksi)
  24. 18. Ashley Young Soccerbase. Viitattu 29.5.2019. (englanniksi)
  25. Ashley Young The Football Association. Viitattu 29.5.2019. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]