Konsta Hietanen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Konsta Hietanen
Henkilötiedot
Koko nimi Konsta Hietanen
Syntynyt20. heinäkuuta 1984 (ikä 40)
Lahti, Suomi
Ammatti näyttelijä, muusikko
Puoliso Aami Hietanen
Näyttelijä
Aktiivisena 1990–2005, 2018–
Merkittävät roolit Miki Kajander
(Salatut elämät)
Tomi
(Poika ja ilves)
Aiheesta muualla
konstahietanen.com
IMDb
Elonet

Konsta Hietanen (s. 20. heinäkuuta 1984 Lahti) on suomalainen muusikko, näyttelijä ja entinen jalkapalloilija.[1][2]

Laulaja ja näyttelijä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hietanen voitti vuonna 1994 Tenavatähti-laulukilpailun kappaleella ”Daa-da daa-da”. Kilpailuun hän pääsi esitettyään kappaleen ”Bensaa suonissa”. Kilpailun jälkeen hän levytti albumin Kone sekä esiintyi useissa viihdeohjelmissa ja vuonna 1998 pääosassa Raimo O. Niemen ohjaamassa elokuvassa Poika ja ilves. Hietanen teki äänirooleja muun muassa animaatioelokuvissa Toy Story ja Kiki, Koko ja avaruusotus, animaatiosarjoissa Ville Vallaton ja Nokkapokka sekä elokuvien Babe – urhea possu ja Babe suurkaupungissa suomenkielisissä jälkiäänityksissä. Hänellä oli myös oma viihdeohjelma nimeltään Konstan koukkuja. Hietanen on esiintynyt myös Laura kesäleirillä (2004) -nimisessä television draamasarjassa sekä Kylmäverisesti sinun -televisiosarjan (2000) jaksossa

Menestys viihdemaailmassa oli Hietaselle kuitenkin aina toisella sijalla jalkapalloon nähden. Teini-ikäisenä hän kieltäytyi monista tarjotuista elokuvarooleista, koska oli päättänyt keskittyä jalkapalloon.[3] Hietanen palasi muusikonuralle lopetettuaan jalkapalloilijanuransa.[4] Vuonna 2013 hän julkaisi englanninkielisen kappaleen ”This Vicious Love”[5].

Vuonna 2013 Hietanen julkaisi Osmo’s Cosmos -yhtyeen kanssa kappaleen ”Kuhnurit saalistaa”, joka on kannustuslaulu FC Lahdelle.[6] Lisäksi Hietanen julkaisi Konsta-nimellä muutamia kappaleita, jotka löytyvät nykyään ainoastaan YouTubesta[5]

Hietanen on näytellyt keväästä 2020 alkaen Salatuissa elämissä Miki Kajanderia.[7] Ennen kyseistä roolia hän on ollut aikaisemmin näyttelijänä kesäteatteriesityksissä.[8][9]

Hietanen on muusikonurallaan esittänyt pääosin cover-kappaleita.[10] Toukokuussa 2020 hän julkaisi ensimmäisen singlensä ”Uskollinen ystävä” ja elokuussa 2020 toisen singlen ”Hullu”. Lokakuussa 2020 Hietanen voitti suositun suomalaisen musiikkiviihdeohjelman Tähdet, tähdet.[11] Samoihin aikoihin Hietasen uutisoitiin solmineen levytyssopimuksen Universal Music Groupin kanssa. [12]

Vuonna 2023 Hietanen julkaisi toisen sooloalbumin "Jälki", joka tuntuu hänestä esikoislevyltä, sillä edelliseen sooloalbumiin verrattuna Jälki-albumi sisältää omia kappaleita, joista suurin osa on tehty yhdessä Aki Sihvosen ja Santtu Väänäsen kanssa. Albumilta on julkaistu ennakkoon kolme singleä[13][14]. Singlet ja albumin julkaisi Universal Music.

Yksityiselämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hietanen suoritti varusmiespalveluksen Hämeen rykmentin Urheilukoulussa.[3] Hän on naimisissa Aami Hietasen kanssa, ja heillä on viisi lasta.[15][16] Hietanen on työskennellyt myös kuntovalmentajana (personal trainer)[4] sekä koulunkäyntiavustajan sijaisena.[5]

Jalkapalloilija

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Konsta Hietanen
Henkilötiedot
Syntymäaika 20. heinäkuuta 1984 (ikä 40)
Syntymäpaikka Lahti, Suomi
Pelipaikka oikea laitalinkki
Pituus 175 cm
Junioriseurat
1996–2004 Kuusysi
Seurat
Vuodet Seura O (M)
2005 FC Kuusankoski 20 (1)
2006–2009 FC Lahti 91 (7)
2010–2011 MYPA 36 (1)
2012–2013 FC Lahti 57 (6)
Yhteensä 204 (15)

Seurajoukkueuran tilastot kattavat vain kansalliset sarjat.

Hietanen pelasi juniorina FC Kuusysissä ja voitti kaudella 2003 A-nuorten SM-kultaa. Hän nousi FC Lahden liigajoukkueeseen kaudella 2004, mutta ei vielä tuolloin pelannut otteluakaan. Kaudella 2005 hän pelasi Kakkosen FC Kuusankoskessa.

Kauden 2006 Hietanen aloitti FC Lahden riveissä lähinnä vaihtomiehen roolissa. Hän vakiinnutti asemansa Lahden joukkueessa kaudella 2007, jolloin hän pelasi joukkueensa jokaisessa liigaottelussa.[17] Syksyllä 2007 Hietanen teki FC Lahden kanssa jatkosopimuksen, joka ulottui kauden 2009 loppuun saakka.[18]

Kausi 2008 oli Hietasen läpimurto. Hän oli avauskokoonpanossa kaikissa liigaotteluissa ja yksi joukkueensa tärkeimpiä pelaajia, kun FC Lahti saavutti historiansa ensimmäisen mitalisijan olemalla Veikkausliigan kolmas. FC Lahden kannattajat valitsivat Hietasen vuoden pelaajaksi ja Valioerotuomarikerho kauden herrasmiespelaajaksi.[19]

Kaudeksi 2010 Hietanen siirtyi Myllykosken Palloon, jonka kanssa hän teki kaksivuotisen sopimuksen.[20] Kahden Myllykoskella pelatun kauden jälkeen hän palasi FC Lahteen.[21]

Hietanen lopetti pelaajauransa kauden 2013 jälkeen.[4]

Hietanen jatkaa jalkapallon pelaamista Jalkarannan Palloseuran ikämiehissä.[22]

Elokuvat / Televisiosarjat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuosi Elokuva / Sarja Rooli
1990 Karuselli oma itsensä
1995 Tuhkaa ja timantteja oma itsensä
1998 Konstan koukkuja oma itsensä
1998 Poika ja ilves Tomi
1998 Pictionary oma itsensä
1999 Bumtsibum oma itsensä
2000 Kylmäverisesti sinun Janne Halme
2000 Pako punaisten päämajasta
2003 Remontti Iiro
2004 Laura kesäleirillä Pauli
2005 Laura kaupungissa Pauli
2018 Valmentaja Minnesota-ohjaaja
2019 Hyvät katsojat oma itsensä
2020–2024 Salatut elämät Miki Kajander
2020 Viiden jälkeen oma itsensä
2020 Aika jonka sain Ensihoitaja
2020 Tuttu Juttu Show oma itsensä
2020 Tähdet, tähdet oma itsensä
2023 Tuomion saari Kimmo
Pääartikkeli: Ääninäyttelijäroolit ovat omassa luettelossaan.

Soolojulkaisut

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Kone (albumi, 1994)
  • ”Kuhnurit saalistaa” (Konsta Hietanen feat. Osmo’s Cosmos) (2013)
  • ”Uskollinen ystävä” (2020)
  • ”Hullu” (2020)
  • "Miinat" (2022)
  • "Yksi jää" (2022)
  • "Päin helvettii" (2022)
  • Jälki (albumi, 2023)
  1. Piiroinen, Terhi: Haastattelussa Konsta Hietanen – Tenavatähti 20 vuoden takaa stara.fi. 23.4.2014. Viitattu 10.8.2020.
  2. Kostiainen, Pasi: Näin Poika ja ilves -tähti Konsta Hietanen on muuttunut – ura laulajana ja kiireinen perhearki 4 lapsen isänä is.fi. 23.4.2017. Viitattu 10.8.2020.
  3. a b Nieminen, Tommi: Poika ja pallo. HS Kuukausiliite, 5/2006.
  4. a b c http://yle.fi/urheilu/konsta_hietanen__kengat_naulaan_ja_musantekoon/6902779
  5. a b c Konsta Hietanen haluaa tehdä musiikkinsa itse - "Vanhoilla meriiteillä olisi päässyt helpommallakin" Uusilahti.fi. 5.6.2017. Viitattu 2.8.2017.
  6. FC Lahti, Konsta Hietanen, Osmo's Cosmos ja Kuhnurit Saalistaa ESS.fi. 29.4.2013. Viitattu 2.8.2017.
  7. Salkkareissa aloittava Konsta Hietanen muistelee rankempia aikoja – paiski jopa kolmea työtä elättääkseen suurperheen www.iltalehti.fi. Viitattu 3.4.2020.
  8. Salkkareihin kiinnitetty Konsta Hietanen katosi julkisuudesta vuosiksi – kertoo nyt, mitä elämässä tapahtui Poika ja Ilves -elokuvan jälkeen mtvuutiset.fi. 25.01.2020. Viitattu 10.8.2020.
  9. Salattujen elämien uusi kasvo Konsta Hietanen julkaisi uutta musiikkia – fanit hehkuttavat: "Mielettömän hieno ääni!" mtvuutiset.fi. 27.04.2020. Viitattu 10.8.2020.
  10. Entinen lapsitähti Konsta Hietanen on palannut tekemään musiikkia Yle.fi. 9.3.2016. Viitattu 25.10.2020.
  11. Konsta Hietanen voitti Tähdet, tähdet -kilpailun! Ilta-Sanomat. 18.10.2020. Viitattu 18.10.2020.
  12. Tähdet, tähdet -voittaja Konsta Hietanen Universal Musicin artistikaartiin Ilta-Sanomat. 21.10.2020. Viitattu 25.10.2020.
  13. Konsta Hietanen tiedotti perjantaina julkaisseensa ”debyytti­albuminsa”, vaikka julkaisi sellaisen jo 1994 hs.fi. Viitattu 14.4.2023.
  14. Konsta Hietasen suuri unelma toteutui: esikosialbumi on julkaistu tänään universalmusic.fi. Viitattu 14.4.2023.
  15. Ex-Tenavatähti Konsta Hietanen: ”Eihän minulla millään muotoa tavallinen lapsuus ollut” Ilta-Sanomat. Arkistoitu 7.11.2016. Viitattu 7.11.2016.
  16. Konsta Hietanen esittelee tänään tv:ssä suurperheensä – lapsia piti tulla vähemmän www.iltalehti.fi. Viitattu 5.4.2022.
  17. Liigapelaajat Veikkausliiga. Viitattu 29.10.2009.
  18. Konsta Hietanen jatkaa FC Lahdessa 5.9.2007. Veikkausliiga. Viitattu 29.10.2009.
  19. Valioerotuomarikerho palkitsi vuoden herrasmiehet 28.10.2008. Veikkausliiga. Viitattu 29.10.2009.
  20. Konsta Hietanen MyPa-paitaan 29.10.2009. MyPa. Viitattu 29.10.2009.[vanhentunut linkki]
  21. Konsta Hietanen palaa FC Lahteen 10.11.2011. Veikkausliiga. Viitattu 29.12.2011.
  22. Kun vanha rakkaus kutsuu – Konsta Hietasen paluu jalkapallon pariin päättyi kultajuhliin. Etelä-Suomen Sanomat, 15.10.2021. Artikkelin verkkoversio.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]