Jukka Puotila

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Jukka Puotila
Jukka Puotila lokakuussa 2016.
Jukka Puotila lokakuussa 2016.
Henkilötiedot
Syntynyt9. syyskuuta 1955 (ikä 69)
Helsinki
Kansalaisuus suomalainen
Ammatti näyttelijä, koomikko, imitaattori
Näyttelijä
Palkinnot

Pro Finlandia (2015)

Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Jukka Petri Pauli Puotila (s. 9. syyskuuta 1955 Helsinki) on suomalainen näyttelijä, koomikko ja imitaattori. Hän työskenteli Suomen kansallisteatterissa näyttelijänä vuosina 1984–2019.[1] Hän on myös esiintynyt televisiosarjoissa, elokuvissa ja radiossa. Hän sai kiinnityksen Suomen kansallisteatteriin heti valmistuttuaan Teatterikorkeakoulusta vuonna 1984.

Puotila on esiintynyt muun muassa televisiosarjoissa Kotikatu (1995–2012), Ruusun aika (1990–1991) ja Yökyö-peli (1984–1985).

Vuonna 2015 Puotila sai Pro Finlandia -mitalin.[2]

Puotilasta julkaistiin helmikuussa 2016 Taina Westin kirjoittama ja WSOY:n kustantama elämäkerta Tänä iltana Jukka Puotila.[3]

Yksityiselämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puotila on ollut naimisissa Anneli Puotilan kanssa vuodesta 1983 saakka. Heillä on kolme lasta ja neljä lastenlasta (kesällä 2019).

Puotila sairastui elokuussa 2015 syöpään.[4]

Televisiosarjat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuosi Sarja Rooli
1984 Iltapala useita roolihahmoja
1984–1985 Yökyö-peli useita roolihahmoja
1985 Huh hellettä! matkaopas
1986, 1988 Fakta homma portieri / parturi-kampaaja
1988 Rakastan, rakastan Eero Moilanen
1990–1991 Ruusun aika Esko Ruusunen
1991 Pakanamaan kartta presidentin ääni
1992 Speden tee-se-itse TV useita imitaatiohahmoja
Kiitos ja hyvästi useita roolihahmoja
1993–1994 Tsa Tsa Tsaa useita roolihahmoja
1995 Hynttyyt yhteen Jarmo Naakka
Uimakoulu useita roolihahmoja
1995–2012 Kotikatu Pertti Mäkimaa
1996 Lihaksia ja luoteja Albert Eichmann
1997 Kummeli Tommi Mäkinen
1998 Jukka Puotilat Show useita roolihahmoja
Kultajukka useita roolihahmoja
2000 Kultajukka & kumppanit useita roolihahmoja
1993–2001 Iltalypsy useita roolihahmoja
2004 Rikas mies Matti Pokki
2017 Putous Sauli Niinistö
2018 Keisari Aarnio Helsingin poliisipäällikkö Rahkonen
Ratamo Jussi Ketonen
2020 Syke Arto Pajula
Paratiisi Heikki Saarinen
2021 Pahan väri Paavo Sirén
2022 Made in Finland Simo Vuorilehto
Pysäyttäkää Nyqvist Carl-Kristian Nyqvist

Pitkät elokuvat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuosi Elokuva Rooli
1981 Syöksykierre Risto
1986 Huomenna Leimu
Harmagedon poliisi
1990 Pyörteissä Mikko Kärppälä
Vääpeli Körmy ja marsalkan sauva alokas Peter Friman
1991 Muuttolinnun aika radioääni
Uuno Turhapuro herra Helsingin herra imitaattori/Raimo Ilaskivi
Vääpeli Körmy ja vetenalaiset vehkeet alikersantti Peter Friman
1992 Mestari liikenneministeri
Vääpeli Körmy ja etelän hetelmät alikersantti Peter Friman
1993 Uuno Turhapuron poika imitoiva gangsteri/Uunon poika
1994 Kaikki pelissä kuvauspäällikkö Jorma Jouppi
Vääpeli Körmy – taisteluni alikersantti Peter Friman
1997 Vääpeli Körmy ja kahtesti laukeava alikersantti Peter Friman
Kummeli Kultakuume Peter North, SS-upseeri
2000 Hylätyt talot, autiot pihat radioääni
2001 Tango Kabaree speaker Airan syntymäpäiväjuhlissa
2004 Levottomat 3 Herman
2005 Äideistä parhain Carl-Erik Creutz
2006 Saippuaprinssi taksikuski
2007 Suden vuosi Sarin isä
Tali-Ihantala 1944 kenraaliluutnantti Karl Oesch
2011 Likainen pommi Martin Bakka
2013 Kekkonen tulee! Anneli
2015 Vares – Sheriffi Sylvi
Armi elää!
2021 Luokkakokous 3 – Sinkkuristeily Lennart
2022 Häät ennen hautajaisia Taavi
Kummeli esittää: Kontio & Parmas -elokuva Mr. Green
Pääartikkeli: Ääninäyttelijäroolit ovat omassa luettelossaan.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]