Feyenoord Rotterdam

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Feyenoord
Koko nimi Feyenoord Rotterdam
Perustettu 1908
Kenttä De Kuip, Rotterdam
– kapasiteetti 51 577
Sarja Eredivisie
Puheenjohtaja Alankomaat Toon van Bodegom
Päävalmentaja Tanska Brian Priske
}}
Kotipeliasu
}}
Vieraspeliasu

Feyenoord Rotterdam on vuonna 1908 perustettu jalkapalloseura Rotterdamista, Alankomaista. Alkujaan seuran nimi oli Feijenoord samannimisen kaupunginosan mukaan, mutta vuonna 1973 nimen kirjoitustapa muutettiin nykyiseen asuunsa.

Yhdessä Ajaxin ja PSV Eindhovenin kanssa Feyenoord on yksi Eredivisien kolmesta suuresta, jotka hallitsivat liigaa puolen vuosisadan ajan. 2000-luvulla seuran liigamenestys on kuitenkin jäänyt kilpakumppaneitaan vähäisemmäksi.

Feyenoord tunnetaan myös väkivaltaisista kannattajaryhmistään. Het Legioenin tiedetään joutuneen usein yhteenottoihin varsinkin Ajaxin kannattajien kanssa. Vuonna 1997 Beverwijkissä kannattajien välinen kahakka johti Ajax-fanin kuolemaan.

Joukkue suljettiin UEFA Cupista katsojien häiriköityä ottelussa AS Nancy-Lorrainea vastaan 30. marraskuuta 2006. Seura sai lisäksi 100 000 Sveitsin frangin sakot.

Feyenoord on saavuttanut kuitenkin myös huomattavaa kansainvälistä menestystä voittaen Euroopan cupin kerran (1970) sekä UEFA Cupin kahdesti (1974 & 2002).

1924, 1928, 1936, 1938, 1940, 1961, 1962, 1965, 1969, 1971, 1974, 1984, 1993, 1999, 2017, 2023

1930, 1935, 1965, 1969, 1980, 1984, 1991, 1992, 1994, 1995, 2008, 2016, 2018, 2024

1991, 1999, 2017, 2018

1970

1970

1974, 2002

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]