Veeti Kallio
Veeti Kallio (s. 1. tammikuuta 1966) on suomalainen laulaja ja näyttelijä.
Siviiliammatiltaan suutari Kallio tuli ensi kerran tunnetuksi 1980-luvun lopussa acapella-yhtye Veeti & The Velvetsistä, jossa lauloivat myös Aki Sirkesalo, Sasu Moilanen ja Sami Saari. Kallio toimi jonkin aikaa myös Leningrad Cowboys -yhtyeen laulajana. Muita Kallion yhtyeitä ovat olleet muun muassa Veeti & Elastic Family, Veeti & Kallio Horns ja Veeti & The Helvets.
Näyttelijänä Kallio on esiintynyt Q-teatterissa, Helsingin Kaupunginteatterissa, Tampereen Työväenteatterissa sekä elokuvissa kuten Kuutamolla ja UIT:n musiikkikabareissa. Veeti Kallio oli myös television nuortenohjelma Jyrkin yhtenä juontajana.
Diskografia
- Veeti (2002)
Aiheesta muualla
- (englanniksi) Kallio IMDB:ssa